Håkan Wahlman Kuva: Anna Perho
 

Ratsuhevosten astutus- ja sen myötä varsomismäärät ovat viime vuosien aikana kasvaneet huikeasti. Kahden vuoden aikana on tapahtunut lisäystä jopa 25% mikä on huikea määrän kasvu. Samaa vauhtia kun jatketaan ollaan pelkästään ratsujen osalta noin kuudessa vuodessa yli tuhannen. Kehitystä on todellakin pidettävä myönteisenä. Jopa Suomen Ratsastajainliitto laittoi tavoitteekseen n. kuusi vuotta sitten nimenomaan yli tuhannen varsan syntyminen vuosittain. Kuten myöskin, että joka neljäs maajoukkueratsastaja istuisi FWB´n selässä. Siihen on kuitenkin pitkä matka vielä tältä istumalta.
Ajatusten täytyy kuitenkin olla koossa kokonaisvaltaisesti. Mihin me haluamme saada kasvattamiamme hevosia? Kenen käyttöön? Onko koko ”muu infrastruktuuri” valmis alati kasvaviin määriin toisin sanoen? Rekisteröinneistä ja tunnistuksista lähtien.
Yksi monista ongelmista meillä on jo vuosia sitten tiedostettu asia. Hevosten kouluttaminen edes sellaiselle tasolle että ne olisivat esittämis- ja kokeilemiskelpoisia maamme ratsastajille. Enemmän kuin usein kasvatti jää kotitalliin ikuiseksi lapseksi vaikka kykyjä ja edellytyksiä olisi paljon pidemmälle.
Lenkki joka ottaisi hevoset nuorina, toisi ne peruskoulutettuina esille mahdollista myyntiä varten, puuttuu meiltä. ”Kasvattamo”, jossa hevonen saisi olla hevonen laumassa mutta ei kuitenkaan jäisi ilman koulutusta ja kehittymistä. Liikeidea jollekin?
Suomalainen kasvattaja lienee vain sen verran ”arka” että ei hevillä lähde kasvattamallaan hevosella moiseen. Saatikka että möisi sen?
En tiedä rehellisesti sanoen miten asian laita on ponipuolella. Minne kaikki ponit päätyvät, kenen kouluttamina ja mihin käyttöön, mutta kasvun määrän jatkuessa silläkin puolella, ainakin markkinointi tulee koko ajan tärkeämmäksi.
Maamme ratsastajia soisi nähtävän enemmän kasvatuspuolen tapahtumissa. Kyvyt Esiin loppukatselmus varsinkin sekä luonnollisesti 4-vuotiaiden Laatuarvostelu ovat ne tapahtumat joissa omasta kokemuksesta tiedän lahjakkaitten nuorten hevosten esiintyvän. Jos ratsastajia kiinnostaa tulevaisuus ja mahdolliset hyvät hevoset paikalle vaan.
Halvemmaksi tulee kuin mennä lentäen Eurooppaan. Luulisi ainakin.
Markkinointi puolella olisi niinikään paljon parannettavaa ja kehitettävää. Suomessa kasvatetut hevoset pärjäävät jopa kansainvälisissä kisoissa. Puhumattakaan kun liikutaan kansallisella tasolla. Enemmän ”meteliä” ja ääntä vaan, jotta tieto menisi myös suuremmalle yleisöjoukolle. Kaikki ei aina edes tiedä mistä kilpailevat yksilöt ovat kotoisin. Tähän tarvittaisiin kylläkin mukaan lehdistö ja toimittajakunta.
Eräänlainen vähätteleminen ja häpeä tuntuu olevan meissä suomalaisissa myös tällä puolella.
Ehkä siitäkin päästään ajan mittaan.
Kansainvälisesti tiedottamisen kimpussa tehdään työtä joka mahdollisesti auttaa. Elinikäinen rekisterinumero jota ei koskaan voisi vaihtaa edes myynnin taikka uudellenrekisteröinnin myötä uudessa maassa, Unique Equine Life Number. Tällä on tarkoitus turvata alkuperäistietojen säilymistä koko hevosen eliniän ajan. Tämän lisäksi WBFSH neuvottelee kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI kanssa, siitä että kaikkia kisajärjestäjiä velvoitettaisiin myös kansallisella tasolla, julkaisemaan lähtölistoissa hevosen kantakirja, kasvattaja/omistaja sekä isä/emänisä.
Summa summarum. Pelkkä hevosmäärän kasvu ei vielä tee kesää. Koko ”ketjun” täytyy kehittyä, kasvaa ja vahvistua kaikkien mahdollisten osa-alueitten kohdalla. Mikään yksioikoinen tie ja tehtävä se ei ole.

Hyvää syksyn jatkoa toivottaen,
Håkan Wahlman