|
Sonja Skogberg: Jokainen maa tarvitsee vahvaa oma-kasvatusta.
|
Teksti: Tanja Kuittinen Kuva: Terttu Peltonen

42 vuotias toiminnajohtaja Sonja Skogberg luotsaa Nylands läns hästavelsförbundia. Sonja aloitti työssään vuonna 1998 kun hänen edeltäjänsä Håkan Nygårdin jäi eläkkeelle. Nygård toimi virassa kunnioitettavat 22 vuotta.
Skogbergin perheeseen kuuluu avomies Dick joka työskentelee metsäkone-urakoitsijana, sekä lapset Christian 16 vuotta ja Ingrid 11 vuotta. Koulutukseltaan Sonja on maatalousteknikko ja agrologi. Hän on valmistunut Turusta vuonna 1987. ”Samana vuonna ostin kotitilani ja jatkoin maidontuotannon 11v kunnes vuonna 1998 sain tämän työn”, kertoo Sonja.
”Harrastuksiin ei ole hirveästi aikaa, hevoset tietysti vievät paljon aikaa ja sitten pitää hoitaa maatila siinä sivussa. Lisäksi hoidan myös kirjanpidon ja tilinpäätökset kahdelle yhdistykselle ja kahdelle yritykselle”, Sonja kertoo. Toiminnanjohtajan työssä tunnistukset vievät suurin osa työnajasta ja paperityö ja postitus kasvaa samalla tunnistusten lisääntymisen myötä.
Sonja Skogberg hankki ensimmäisen hevosensa vuonna 2002 ja nyt suomenhevosia on kaksi. Toinen tamma on kantavana ja tyttärellä on russ-poni kimpassa naapurin pojan kanssa. ”Olen sitä mieltä että tammalinjavalinnassa pitäisi olla tarkkana kun valitsee jalostuseläintä, jos yrittää todella saavuttaa jotain. Aivan liian usein kysytään kyllä mistä orista varsa on, mutta yhtä tärkeää tai jopa vielä tärkeämpää on tammavalinta. Tammahan antaa paitsi geenit myös käytäntötavat varsalleen, onhan ne yhdessä alkutaipaleella tiiviisti”, kommentoi Sonja jalostusta. Mitä mieltä olet sitten suomalaisesta hevoskasvatuksesta ja sen tulevaisuudesta? ”Jokainen maa tarvitsee vahvaa oma-kasvatusta. Toivottavasti jaksamme pitää kiinni niin omasta suomenhevoskasvatustamme kuin lämminverikasvatuksestakin”.
|
| |
|
| |
|
New Hill Stable keskittyy kouluratsujen kasvattamiseen
Teksti: Tanja Kuittinen Kuva: Mari Suontama
|
New Hill Ltd on pieni monialan yritys Inkoon Päivölässä. Toimialaan kuuluu ratsuhevosjalostuksen, keinosiemennyksen ja sperman välityksen lisäksi myös tekstiiliagentuuri. Tilan hevosjalostus keskittyy lähinnä laadukkaiden kouluratsujen kasvattamiseen. New Hilliä luotsaavalla Gunnel Forsströmillä on ollut hevosia lähes tauotta vuodesta 1981. Tällä hetkellä New Hillin ratsujalostuksen tavoitteena on tehdä suomalaisille kouluratsastajille hyvää materiaalia, millä ponnistaa vaikka kansainvälisille kilpakentille. Käytettävä oriaines on suurimmaksi osaksi saksalaista ja keskittyykin parhaimpiin saksalaisiin kouluoreihin. Käytössä on noin 20 oritta.
Keinosiemennysasema perustettiin vuonna 2003. Kuluneena vuonna tammoja siemennettiin noin 35 kappaletta, siirrot mukaan lukien. Keinosiemennysaseman toiminta sai Forsströmin mukaan alkunsa siitä, että Suomessa oli välillä sellainen tilanne, ettei hyviä oreja yksinkertaisesti ollut tarjolla edellisten toimijoiden lopeteltua toimintojaan. Varsinaisia työntekijöitä tilalla ei ole, vaan toiminnot hoidetaan käyttämällä lähinnä ostopalveluita. |
Tilalla on kolme siitostammaa, joista Julerose ja New Hill Ally olivat tänä vuonna mukana myös Suomen Hippoksen tammahankkeessa. Tammahankkeen varsat on esitelty edellisessä verkkolehdessä (11/2005). Kuluneena vuonna varsoja syntyi kaksi, tavoitteena on Forsströmin mukaan tuottaa pari varsaa joka toinen vuosi. Osa varsoista menee myyntiin.
”Suomalainen ratsujalostus on mennyt viimevuosina jälleen parempaan suuntaan. On ilahduttavaa huomata, että ihmiset ovat selvästi alkaneet satsata rahaa myös jalostukseen. Tämän huomaa mm. siitä, että tamma-aines on parantunut viime vuosina”, kommentoi Gunnel Forsström.
 New Hill Fratello
Kuvassa alla: Julerosa yhdessä varsansa New Hill Julitrean kanssa.
|

|